ulkoasu

tiistai 11. syyskuuta 2012

Kivi vierii jo...

Ohhoh, onpa nopeesti viikko hurahtanu! Tässähän on ehtinyt tapahtua vaikka mitä! Ensinnäkin koulu on lähtenyt tosi hyvin käyntiin, meidän ryhmässä on kaikki mukavia tyyppejä, joiden kaikkien kanssa tulee toimeen. Ryhmäytyminen on siis varsin onnistunut! :) Osa kursseista on lähtenyt jo rullaamaan ja useampi ryhmätehtävä on jo annettu tehtäväksi vapaa-ajalla. Eiii siinä mitään. Tänään pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan sosionomin hommia, sain siis kuunnella kun parini kertoi minulle erään traumaattisen kokemuksen elämästään. Tämän tuokion jälkeen oli hieno tunne, tiesin toisesta ihmisestä jotain mitä kukaan muu siinä luokassa ei tiennyt, jotain mitä en saisi ikinä kertoa kenellekkään. Se jotenkin antoi tuttavuuteemme jotain enemmän. Asiakkaan roolissa ollut oli myös tyytyväinen kuuntelijan taitoihini, joten ensimmäinen koettelemus sosionomin työstä onnistui siis varsin hyvin :)

Koulu on siis alkanut yllättävän hyvin, mutta tästä kämppäpuolesta en nyt tiedä.. tai parempaan suuntaan ainakin on menossa! Löysin keskustasta nimittäin hyvä kuntoisen kaksion, ihan kouluni vierestä :) Ja miksi juuri se asunto, siiinä on SAUNA! aijaijai! odotan niiin innolla että pääsen saunomaan! :)) Vielä saan reilu kaksi viikkoa ootella.. niin, aivan, muutan siis jo tämän kuun lopussa pois tästä asunnosta, sain nimittäin vuokranantajani murtumaan ja sovittiin ettei kuukauden irtisanomisaikaa ole. Pääsen tuohon asuntoon muuttamaan jo aikaisemmin pikkuhiljaa, sitten viimesenä viikonloppuna tulee Kajaanista äiti, isä ja muutama kaveruus auttamaan isompien raahaamisessa :)

Hmm.. onhan tässä ollut syömistä täynnä oleva viikonloppu välissä vielä. Perjantaina tuli siis juhlistettua ihanan ystäväni Marin synttäreitä Oulussa. Silläkin reissulla ehti kaikenlaista sattua, mutta onneksi kaikki meni kuitenkin loppujen lopuksi hyvin! Perjantai iltana juotiin ja lauantaina sitten syötiin. Ei kierretty perinteisesti mitään vaatekauppoja, vaan kierrettiin syömässä eri paikoissa :D Siinäpä se sitten menikin kun piti palata takaisin tänne Kemiin ja toisten piti suunnata Kajaaniin vielä illaksi. Yksi poppoosta kuitenkin jäi vielä yhdeksi yöksi minulle tänne seuraksi. Käväistiin ulkomailla (Haaparannassa) sunnuntaina ja käytiin sielläkin vaan ikeassa syömässä hotdogit ja sitten Tornion puolella hampurilaisella :D Oli siis melkoisen syömistäyteinen viikonloppu! Noo ei siinä mitään, pitäähän sitä aina välillä..

Sitten iskikin paluu arkeen ja jäin koirien kanssa kolmestaan tänne Kemiin..Tuntuu että tämä alkuviikko on taas mennä hurahtanut tosi nopeasti vaikka on ollut melkein täysiä päiviä koulussa. Huomenna on onneksi tosi lyhyt päivä kun illasta on meille aloittaville järjestetty rasteja mitä kierrellään ja jatkot pidetään sitten eräässä baarissa täällä. Pakkohan sinne on mennä rymyämään, meillä on jo joukkuekkin kasassa nuille rasteille!  ihana päästä pitämään taas hauskaa oikein kunnolla!

Tänään  muuten oli ihana päivän piristys kun soitin isosiskolleni ja juttelin samalla myös hänen poikansa Juuson kanssa! Poika oli oppinut hienosti vastaamaan kysymyksiin! olin ihan ällikällä lyöty että joko se on nuin paljon oppinut! On kyllä niiin ikävä perhettä, Jonnaakaan en oo nähnyt varmaan ainakaan kuukauteen :O onko siitä jo niin pitkä aika? huhhuh! no kuuden viikon päästä meillä sattuu olemaan onneksi yhtäaikaa loma joten sillon ollaan kuin paita ja peppu! :D

On niiiiin paljon asiaa, kaikkea jännää tapahtunut, mutta luulen että tässä on tälle kertaa tarpeeksi jottei ihan liian puuduttavaksi mene :D Kuviakaan minulla ei ole tarjota nyt, mutta yritän korvata ne tällä biisillä:





Ei muuta kun hyvää yötä! :) täällä ainakin kaikki ollaan ihan unisia kun koirapuistossakin käytin tyttöjä juoksemassa uuden kaveruuden kanssa, jes! :)



ps. Jonnan ja minun seurueeseen on liittynyt uusi kirjoittaja, mahti ystävämme Paula!  Nyt on mukava saada myös kotikaupungista kuulumisia tänne :)



-Jatta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti