ulkoasu

maanantai 3. syyskuuta 2012

Ei mun oo hyvä olla yksin.. no onneksi alkoi koulu!

Noniiin, terveiset Kemistä! huhhuh.. mistähän sitä alottaisin.. vaikka alusta: Eli ei muutto tänne sujunut ihan nappiin. Ei ainakaan ihan niin kun odotin. Vastassa oli siis remontoitu rivitalokaksio, mikäs siinä, kuulostaa hyvältä ja remontoitu sana tuo pieniä odotuksiakin siitä mitä vastassa on. Mutta ei ehitty sisälle asti kun jo tympäsi. Oven eteen minun autopaikalle, mihin muuttokuormani sisältävä pakettiauto oli tarkoitus sijoittaa olikin jätetty peräkärry. Vielä tänäkään päivänä se ei ole tuosta pihalta lähtenyt. Lisäksi oven edessä oli hirveä maalisotku. 

Noo päästiin sitten sisälle huoneistoon ja pitkän matkan jälkeen pääsin vessaan. No kappas, pönttö ei vedä! Onneksi iskä sai sen korjattua, oli jumissa joku juttu sieltä säiliöstä.. Lisäksi pönttö ja lavuaarit olivat likaiset. Muutenkin asunnosta ilmeni ettei kunnon loppusiivousta oltu tehty. Tavarat kuitenkin kannettiin sisään sen enempää mukisematta. Illalla ulkoilman viiletessä rupesi kylmyys kalvamaan minuakin. Etsin itselleni villasukat ja kääriydyin villatakkiin sohvannurkkaan juomaan lämmintä mehua. Kun sekään ei lämmittänyt tarpeeksi totesin ettei asunnossa ole lämmöt päällä! Soitin huoltomiehelle keskellä yötä asiasta, mutta ei hän sanoi vaan että " huomenna huomenna". Soitin sitten porukoilleni, jotka soittivat itse samaiselle miehelle. Olivat sen verran hienoa tekstiä ladelleet että kohta oli kaksi sähköpatteria asuntoa lämmittämässä! Ei siis mikään mukavin alotus täällä asumiselle. Kaiken lisäksi ensimmäinen yö on hirmu tärkeä miten se menee, kun olet yksin jossain kaukana tutusta ja turvallisesta. Ei ole ketään lähellä joka voisi tulla lohduttamaan. Muutenkin tuntui pahalta olla yksin täällä niin sitten tuo kaikki siihen päälle!

Seuraavana aamuna äiti soitti että oli soittanut vuokranantajalleni eilisestä ja tämä lupasi hyvittää vuokrassani tämän. En tiedä, silti tuntuu niin pahalta. Mietin tänään että vaihtaisinko asuntoa. Minulle on kuitenkin tällä hetkellä tärkeää että viihdyn todella kämpässäni.. Löysin muutaman varteen otettavan asunnon ja ajattelin huomenna käydä katsomassa millaisilla alueilla ne sijaitsee. Tämä asunto kun ei sijaitse millään unelmapaikallakaan..

Mutta sitten vähän mukavampaan asiaan: piiitkästä aikaa, hienon välivuoteni jälkeen tänään oli taaas ensimmäinen koulupäivä! Aloitin siis sosionomin opinnot Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa :) Hyvältähän tuo vaikutti, innolla odotan että opiskelut lähtevät oikeasti käyntiin.. Huomenna ainakin leikitään vaan kokopäivä,  sopivan pehmeä lasku arkeen :D Ja ainiin, koiratkin yllättivät positiivesti minut kun tulin kämpille; ei ollut pissejä lattialla, ei mitään tuhottu, kaikki ihan paikoillaan! vautsi!

Pakko vielä linkata tähän loppuun tälläinen kirje, en tiedä mitä sanoa, sai kyyneleen poskelle. Kajaanin päivystyksen toiminta on niiin syvältä. Sinne ei ihan heti halua
http://www.kotiseutuplus.fi/index.php/922-kirje-kaksn-paivystyspolin-torstai-illan-308-henkilokunnalle-seka-potilaille

Mutta ei muutakun hyvää yötä! Ikävä teitä siellä Kajaanissa ja missä nyt ikinä oottekin kaikki minulle tärkeät <3 







p.s täällä loimuaa revontulet!!



-Jatta

2 kommenttia:

  1. Oi vitsit. Onpa harmi, et sulla meni muutto noin huonosti. Vähän törkeetä toimintaa tuommonen niiltä vuokranantajilta :o! Millasta siellä amk:ssa on muuten ollu? :)

    PS. Oli joo kyllä tosi törkee toi päivystysjuttu. Itekin ku kävin siel päivystykses sillo joku perjantai, niin joku mieskin oli jonottanu 9tuntia lääkärille pääsyä (vaikka eihän noita tapauksia nyt voi toisiinsa verrata, kun sillä miehellä ei kuitenkaa ollu hengenhätää) mutta silti, ei oikein toimi toi päivystys niinkuin pitäis :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulu on alkanu tosi hienosti! Mukavia kaikki toverit siellä :) Mutta tiiätkö ei hätää, muutan kolmen viikon päästä keskustaan, jeee :))

      Poista