ulkoasu

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Sunshine on my nails

Tuli tuunattua kynsiä ja tämän ihanan auringonpaisteen kunniaksi sen kultaiset säihkeet pääsi pääosaan. Pahoittelen kuvan epätarkkuutta..:<


Vihdoinkin kuume antoi periksi ja oon nyt taas terveenä! 

Alkoholilakon kanssa ei oo ollu kummempia ongelmia, Kajaanissa käydessä yhtenä iltana teki mieli juoda, mutta menin baariin loppujen lopuksi selvinpäin ja oli jopa oikeasti hauskaa!:) Oli kieltämättä aika ylpeä olo sen jälkeen. Herkkulakko sen sijaan on tuottanut melkomoista itsehillintää ja pakko myöntää että 39 asteen kuumeessa ei mennyt mikään ruoka alas, muuta kuin kullan kaupasta kiikuttama hot dog. En yleensä ikinä syö kyseistä ruokaa -aina vain kun olen kuumeessa. Aika hassua. Muuten olen pysynyt ruokavalion kanssa kurissa! P osti tänään kaupasta itselleen Ben  Jerry's -jäätelöä..Voin sanoa että teki aika tiukkaa katsoa vierestä jätskin menemistä massuun.. Ja eiköhän vielä hississäkin leijunut kotipizzan tuoksu kun käytin Taigan iltapisulla! Nyt kuitenkin hammaspyykille ja peiton alle. Öitä <3

-Jonna

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Eat healthy, live healthy, be healthy

Oij vähän oli hyvää oma tekemä kanasalaatti -mun lauantaipäiväinen lounas.


Taiga pääsi eilen pesulle, voi miten reppanalta se näyttää..


Tässä vielä yksi kuva kynsistä ennen kukkien lisäämistä peukaloihin..


Viimeiset mässyt sunnuntai-iltana, mun lemppari pakastepizza njam!



Herkkulakko on sujunut hyvin, ei mulla tee mieli  mitään hyvää viikolla, kun saa syödä viinirypäleitä, ah mun rakkaus<3 Yleensä herkkuhimo iskee perjantaina, sillä herkuttelu on ollut ehkä yksi mun tavoista aloittaa viikonloppu ja päästä rentoutumaan. Nyt onkin aika saada tämänkaltainen ajattelutapa pois ja keksiä muita rentoutumistapoja. Perjantaista ja lauantaista voi tulla melko tiukkoja, mutta sunnuntaina saa taas syödä herkkuja, koska on palmusunnuntai ja suklaamunat vain yksinkertaisesti kuuluu asiaan!:)

Ja tosiaan siitä Jatan antamasta ensimmäisestä haasteesta: Se meni aika huonosti, jos rehellisiä ollaan mulla tuli tanssittua vaan yks kipale. Mulla vaan oli niin hirmu kiire viikko just sillon:< Mut alkoholilakon kanssa en missään nimessä lipsu, oonhan ollu ilman alkoholia parisen viikkoo jo muutenki:) Nyt kun ei tuu ylimääräsiä kaloreita alkoholista, eikä turhista herkuista, niin luulis kropan kiinteytyvän paremmin treenatessa, eikä oo mitään ylimäärästä pöhötystä mahassa juomisen tai suolasen jäljiltä.

Kannustan kaikkia kokeilemaan olemaan jonkin aikaa ilman herkkuja, siitä tulee paljon virkeämpi olo kun syö terveellisesti! Mutta tätäkin enemmän kannustan kokeilla olemaan ilman alkoholia ja huomata miten mahtava fiilis siitä tulee! -Voin sanoa että paljon fressinpi:)

Eat clean and train hard everyday

Toissapäivänä tein jalkatreenin ja eilen viime päivityksessä olleen ohjelman. Tänäänkin pitäis jotain saada aikaseks ja tässä tälle illalle pieni ohjelma:

10 push ups
25 crunches
25 squats
50 jumping jacks
60 second wall squat

Repeat 3 times

You get what you work for, not what you wish for.

-Jonna

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Flowers

Sain vihdoin tehtyä uudet kynnet! Halusin niistä raikkaat ja keväiset, pituuttakin tuli lyhennettyä aikalailla kynsien katkeamisen pelosta. Talvilomallahan minulla katkesi kynsi niin, että oma kynsikin lähti osittain mukana..:s Syynä kylläkin se, että olivat olleet huoltamatta liian kauan..


Olen ollut viime viikolla suurimmaksi osaksi 'sairaslomalla', koska maanantaina leikkasin partaveitsellä vahingossa etusormeeni aikamoisen haavan, joka jouduttiin liimaamaan kiinni. Terveydenhoitaja kielsi minulta treenaamisen, jottei haava aukeaisi. Verenvuoto kun ei meinannut millään tyrehtyä, eikä hän saanut sitä aivan kunnolla liimattua kiinni..

Tänään tein pienen aamutreenin:

50 crunches
15 puhs ups
1 min plank
30 secs plank each side
15 push ups
1 min plank
30 secs side plank each side
50 crunches
1 min raised plank
80 crunches

Treenin jälkeen tuli aivan mahtava olo! Tässä treenin jälkeinen aamupala:


Nyt voisi lähteä käymään ulkona Taigan ja P:n kanssa, siellä kun on aivan ihana ilma! <3


-Jonna

torstai 28. helmikuuta 2013

nails, nails, nails!

Tässä vähän kuvamateriaalia kynsistä, joita väkersin talviloman aikana (laatukin on niin huimaa että...):






-Jonna

tiistai 5. helmikuuta 2013

Just baked


Tänään on Runebergin päivä, joten ajattelin leipasta pienet tortut sen kunniaksi. Oijoi kun tuli hyviä. Olihan se pakko yksi maistella, jotta tietää kehtaako vieraille tarjota. Harmi vain että taikinaa tuli niin vähän käyttämästäni reseptistä, joten tekisin sen melkein kaksinkertaisena.

Taikina:
100g voita
1dl sokeria
1kpl kanamunia
1dl vehnäjauhoja
1/2dl mantelijauhetta
1tl leivinjauhetta

Kuorrutukseen:
1/2rkl sitruunamehua
1rkl vettä
2-3dl tomusokeria

Pinnalle:
mansikkahilloa

Tähän loppuun kuva tämänhetkisistä geelikynsistäni, jotka väkersin reilu viikko sitten. Voisi olla tarkempikin otos, mutta kelvatkoon kun kerran sain edes kuvan otettua:D


Hyvää Runebergin päivää kaikille, syökäähän nassut täyteen torttua!

-Jonna

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

nails

Tänä vyksynä muotiin on tullut taas niiiin ihana viininpunainen. Värin isnpiroimana lakkasin kynnet kyseisellä värillä ja laitoin piristykseksi peukaloihin ja nimettömiin muutaman strassin.


Kuvan laatu on hiukan huono mutta kyllä siitä idean saa selville!:D Eli lakkasin kynnet liukuvärjäyksenä hopeasta valkoiseen.


Anteeksi tämä lyhyt ja kökkö postaukseni..:D
- Jonna

maanantai 27. helmikuuta 2012

hopeakynnet

Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa lakata kynnet täysin hopealla lakalla. En kuitenkaan malttanut olla laittamatta koristukseksi  punaisia strasseja :). Myönnän, en jaksanut ennen kuvien ottoa siistiä kynnenympäryksiä turhasta lakasta..:s



Lakkoina käytin Sally Hansen SALON -lakkoja, jotka kuivuvat mukavan nopeasti (:.



-Jonna