ulkoasu

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

The power of the mind!

Mikä tekee meidät onnellisiksi? Suurin syy siihen, että ihmiset ovat onnettomia, on se, että he haluavat elämältä muuta kuin se on. Haluamme mahdotonta. Onko siinä mitään järkeä? Se vain vie energiaamme, lisää stressiä, ja tekee meistä onnettomia. Miksi on niin vaikeaa hyväksyä tätä, meneillään olevaa hetkeä? Jos ulkona sataa vettä, miksi keskitämme kaiken energiamme ja ajatuksemme ajattelemalla, että auringon pitäisi paistaa. Emme me voi vesisateelle kuitenkaan mitään! Meitä rupeaa turhauttamaan. Siksi onkin vain parasta sopeutua tilanteeseen ja hommata sateenvarjo.


 Onnellisuuden puute on vain mieleen istutettu ajatus.

Tämä lause sai minut miettimään asioita.. Se on niin totta. Ajatuksillamme me voimme ohjata elämäämme. Sen minä olen tiedostanut jo ennenkin, mutta tämän ajatuksen ottaminen käytäntöön onkin sitten jo paljon haasteellisempaa. Tähän väliin voisin kuitenkin kertoa hienon esimerkin omien ajatusten suuresta voimasta: Hyvä ystäväni päätti kokeilla ajatusten voimaa minun puheitteni ja lukemamme kirjan innoittamana. Hän päätti ajatella punaista kumiankkaa, jonka hän tulisi näkemään, koska sitä niin kovin ajatteli. Hän vielä tarkoituksella valitsi kumiankan väriksi punaisen, sillä silloin hän tietäisi ajatusten voiman oikeasti toimivan, keltainen ankkahan on paljon yleisempi..  Töihin tullessaan hän näki kuin näkikin punaisen kumiankan, jonka joku asiakkaista oli unohtanut hotellihuoneeseen. Kuinka tämä voi olla mahdollista? Ajatus vetää ajateltua asiaa puoleensa. Se johtuu vetovoiman laista. Eli kun ajattelet hyviä asioita, vedät niitä puoleesi. Jos keskität negatiiviset ajatuksesi vesisateeseen, vedät lisää negatiivisia asioita puoleesi.

Voimme elää onnellista elämää elämäntilanteesta riippumatta. Länsimaisessa kulttuurissa on huono tapa ajatella, että onnellisuus olisi riippuvainen statuksesta, ulkomuodosta, tai rahan määrästä. Näin ei ole! Se ei kerta kaikkiaan ole totta. Onnellisuudella ei ole tekemistä terveyden, rahan tai menestyksen kanssa. Millään ulkoisilla tekijöillä ei ole meidän onnellisuutemme kanssa mitään tekemistä. Kaikki lähtee meidän omista ajatuksistamme. Me koemme itse vain meidän omat ajatuksemme ja ulkoinen ei silloin vaikuta onnellisuuteemme. Meidän tulkinnallamme on vaikutusta, meidän ajatuksillamme. Haluammeko ajatella tapahtuneesta positiivisesti vai negatiivisesti, se vaikuttaa kokemukseemme. Tätä on elämä. Kukaan muu tai mikään muu ei estä meitä elämästä onnellista elämää kuin meidän omat ajatuksemme.



Kun ihminen sopeutuu nykyiseen tilanteeseen, eikä vastusta esim. kurjaa oloaan, vaan hyväksyy sen, hänet valtaa tyyneyden tunne ja olo tuntuu kaikista hankaluuksista huolimatta onnelliselta. Olo on rauhallinen ja rentoutunut. Kannattaa ottaa hetki vastaan sellaisena kuin se on, asettua aloilleen ja hyväksyä asioiden todellinen tila. Siinä hetkessä olet onnellinen.

Hyväksy asiat sellaisina kuin ne ovat.


-Jonna


2 kommenttia:

  1. Aivan ihania oivalluksia! Pidin tästä tekstistä tosi kovasti, tuun lukemaan tämän varmasti uudelleen ja uudelleen, muistutuksena siitä että kaikki on oikeesti hyvin. Kiitos siskokulta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! Kiitos paljon, ja toivottavasti noista ajatuksista on oikeesti iloa ja hyötyä muille :)

      Poista